Tekemistä automatkoille

Pitkät automatkat voivat käydä tylsäksi, jos matkassa ei ole mukana mitään viihdykettä. Onneksi pienellä suunnittelulla ajomatkalle on helppo keksiä muutakin tekemistä kuin sosiaalisessa mediassa skrollailua tai maisemien ihailua. Ennen vanhaan viihteeksi saivat käydä perinteiset arvailupelit ja musiikin kuuntelu joko kasetti- tai cd-soittimella tai radiosta. Tänä päivänä tekeminen ei ihan heti lopu kesken – kiitos teknologian kehityksen. Lähes kaikkialla on toimiva…

Retro on jälleen trendikästä viihteessä ja arjessa

Retroilu on tällä hetkellä todella kovassa nosteessa viihteen eri osa-alueilla aina autoista, musiikista ja elokuvista peliteollisuuteen. Yhä useammat innostuvat vanhemmista ja nostalgian tuntemuksia herättelevistä trendeistä, joihin sekoittuu kuitenkin myös ripaus nykyaikaa uusien teknologioiden muodossa. Näin saadaan aikaan moderneilla mukavuuksilla varustettuja tuotteita, jotka huokuvat kuitenkin vanhanajan charmikkuutta juuri sopivassa suhteessa. Esimerkkejä tästä ovat yhtä lailla niin moderneja teknologioita hyödyntävä retroautoteemalla varustettu slotti nettikasinolla…

Sähköautojen historia

Sähköautot ovat ampaisseet markkinoille parin viime vuoden aikana, ja niitä halutaan suosia liikenteen päästöjen vähentämiseksi. Sähköautot ovat kuitenkin paljon vanhempi keksintö kuin voisi uskoa, sillä sähköauton historia ulottuu lähes 200 vuoden taakse – aikaan ennen polttomoottoreiden keksimistä. Arviolta vuonna 1830, skotlantilainen keksijä Robert Anderson kehitti sähkövaunun, jota voidaan pitää ensimmäisenä versiona sähköautosta. Samoihin aikoihin Atlantin toisella puolella amerikkalainen keksijä esitteli…

Monacon halvin huvi – superautojen bongailu

Keski-Euroopassa ei todennäköisesti ole toista maata, jossa olisi yhtä suuri  määrä miljonäärejä, miljardöörejä ja erittäin kalliita autoja. Superautot eivät ole Monacossa pelkästään rehvastelua varten, vaan ihan tavallinen kulkumuoto. Miksi ajaa Fiatia, jos voit ajaa McLarenia? Monaco onkin ylellisyyden, uhkapelien ja superautojen luvattu maa! Kun vierailet Monacossa, voit epäilemättä havaita superauton tai useammankin kadun reunassa. Mikäli olet autoilun ja casinoiden ystävä,…

Toyota Corolla KE1x

Kuva: Wikipedia Toyota Corolla KE1x, eli MK1 eli ensimmäisen sukupolven Corolla esiteltiin Japanissa lokakuussa 1966 jolloin auto tuli myös myyntiin. Eiji Toyoda, yhtiön johtaja esitteli Toyotan uuden ”kansanauton”. Suomeen ensimmäiset autot ehtivät helmikuussa 1967. Korimallit KE10 = 2 -ovinen sedan, 1K, 1K-D tai 1K-B -moottori.KE11 = 4 -ovinen sedan, 3K, 3K-D tai 3K-B -moottori.KE15 = coupé, joka…

Škoda 105/120

Škoda 105/120 on neliovinen pienehkö porrasperä, jota valmistettiin vuosina 1976–1990. Vuoteen 1983 saakka mallistossa olivat vain 105- ja 120-mallit, vanhalla keulalla. Mallistoa uudistettiin 1984 ja uudella keulalla muotoiltuja Škoda 125/130/135/136-malleja valmistettiin vuosina 1984–1990. Vanhan 120-mallin valmistus jatkui loppuun saakka, vuodesta 1984 uudella facelift-keulalla. Pienimoottorisen 105:n valmistus loppui 1989. Koko mallisarjan nimi on Škoda 742. Škodan mallisarjan halvimmat mallit…

BMW-museo ja muita retroautojen ystävien vierailukohteita

Kevät-, kesä- ja syyskuukaudet ovat Suomessa otollisinta aikaa klassikkoautojen esittelyyn. Kun museokilvillä rekisteröidyt retroautot päästetään autotalleista kaduille, autonomistajien lisäksi muut teiden kulkijat voivat ihastella vähintään 30-vuotiaita, alkuperäiskunnossaan olevia tai entisöityjä ajoneuvoja. Suomessa on monia autotapahtumia, joiden lisäksi ulkomaille matkustaessa tarjoutuu mielenkiintoisia mahdollisuuksia nauttia klassisista ja uudemmista autoista. Netistäkin löytyy jännittäviä vaihtoehtoja retroautoista intoiluun. Paras tapa harrastaa riippuu kustakin autofanista –…

Punaisten autojen uskomaton vetovoima

Tällä hetkellä katukuvassa käy nopeasti selväksi, että suosituimpia värejä autoissa ovat neutraalit sävyt kuten valkoinen, hopea ja harmaa. Punainen on ollut kuitenkin autoteollisuuden historiassa kautta aikain merkittävä väri. Jo Henry Fordin aikaan punainen oli ensimmäinen automarkkinoille ilmestynyt autoväri heti mustan jälkeen. Sittemmin autoissa on nähty tuhansia eri punaisen sävyjä aina syvänoranssista violettiin taittavaan viininpunaiseen. Viime aikoina markkinoille on ilmestynyt helmiäisiä…

Ikoninen WV Kleinbus on pakettiautojen retrokuningas

Volkswagenin valmistama Kleinbus-pakettiauto on legendaarisen maineen saanut ajoneuvo. Kleinbus yhdistetään usein hippien käyttämäksi ajoneuvoksi, jolla kierrettiin kesäisiä festivaaleja niin Suomessa kuin maailmalla. Tarinat kertovat jopa kymmenen ihmisen ahtautuneen pakettiauton peräosaan matkalla kohti juhannusjuhlia. Hippibussin kyydissä oli aina tilaa rauhaa rakastaville liftareille. Kleinbus-pakettiautosta muodostui nopeasti yhden aikakauden ikoni, jonka vetovoima ei ruostu koskaan, vaikka ajoneuvo itsessään saattoi kulua puhki ahkerassa käytössä.…

Fiat Panda I

Ensimmäisen sukupolven Pandan (Tipo 141) linjat piirsi kuuluisa autosuunnittelija Giorgetto Giugiaro. Se oli Citroën 2CV:n ideaa jäljitellen yksinkertainen, vain tärkeimmät varusteet sisältävä auto, joka suunniteltiin helpoksi käyttää ja huoltaa. Panda oli erittäin kulmikas aiempiin Fiatin malleihin verrattuna ja samaa muotoilulinjaa edustaa myös myöhemmin esitelty hieman suurempi Fiat Uno. Vuonna 1983 esiteltiin nelivetoinen Panda 4×4 erityisesti Italian huonokuntoisia teitä varten. Samana…

Parhaita retropelejä autoilun maailmasta

Pelikonsoleille ja tietokoneille on tehty autopelejä useita vuosikymmeniä, eikä vauhti ole hidastunut niiden tekemisessä lainkaan. Esimerkiksi kirjoitushetkellä vielä julkaisemattomalle PlayStation 5:lle on tulossa autopelit Dirt 5 ja Gran Turismo Sport, ainakin näin alkuun. Monien mielestä kuitenkin vanhat 80-luvun ja 90-luvun retropelit ovat niitä ainoita oikeita autopelejä. Vaikka ne häviävät grafiikassa ja tekniikassa, saattavat ne voittaa kuitenkin tunnelmassa ja hauskuudessa. Arcadea…

Opel CIH moottoreiden venttiilivälysten säätäminen

Opel on käyttänyt 60-90 luvulla sekä sekä hydraulisia ja kovia nostimia ja niiden säätö on erilainen. Hydraulisten venttiilien säätö on hivenen helpompi, mitä kovien, koska hydrauliset säätävät väljyksen öljynpaineen mukaan. Hydraulisissa riittää, että säädetään keinuvivun ja venttiilin väljys nollaan ja tästä kiristetään kierros kiinni. Jos käytit hydrauliset nostimet tyhjänä ennen paikalleen laittoa, niin tarkkana väljyksen kanssa. Hydraulinostimet painuvat todella helposti…