Retroautoile autokirjojen parissa – lue ainakin nämä klassikot!

Kategoriat:Yleinen
Tagit:, ,
eve

Joulukausi on tuloillaan ja isänpäivä siintää edessä. Lukeminen on rentouttavaa ja auttaa esimerkiksi nukahtamisessa. Lukeminen on harrastus, joka jää usein muiden kiireiden alle, mutta todellisuudessa kirjallisuuden avulla pääsee hyvin irtautumaan arjesta. Mielikuvamatka tai vaikkapa roadtrip hyvän kirjan kyydissä on loistava keino yhdistää autoilu ja vapaa-ajan vietto. Aina ratissa ei tarvitse olla itse vaan toisinaan voi vain heittäytyä hyvän kirjan vietäväksi.

Lue tästä postauksesta vinkit parhaiden autokirjojen valintaan!

Autokirjat ovat hyvä keino rentoutu

Kirja on klassikkolahja, sillä kirjat ovat ajattomia, mutta kuvaavat aina jollain tavalla sitä aikaa ja paikkaa, jossa ne on tehty. Kirjoihin voi syventyä pitkäksi aikaa, sillä hyvän kirjan parissa aika ja paikka unohtuu kokonaan. Autoharrastajat ovat hyvin onnekkaassa asemassa, sillä autoihin liittyviä kirjoja löytää laidasta laitaan. Autokirjojen joukossa onkin teoksia menneiden aikojen parhaista ja kauniimmista autoista, mutta myös matkakuvauksia automatkoilta, automuistoja ja korjausneuvoja.

Autokirjan avulla pääsee tunnelmoimaan myös silloin, kun esimerkiksi säätila tai oma kunto ei mahdollista varsinaista autoharrastusta. Autokirjan avulla voi nukahtaa pitkän päivän jälkeen tai kirjasta voi nauttia omalta sohvalta tai vaikkapa aurinkotuolista käsin. Autokirjojen lukeminen onkin kivaa ja tuo vaihtelua arkeen ja ikuiseen sosiaalisen median ja uutiskanavien rullaamiseen.

Mikäli tuttavapiirissäsi on autoharrastajia, lue vinkit hyvän kirjalahjan valintaan. Mikäli harrastat itse autoilua, mutta haluaisit lukea enemmän tai jotain uutta, suuntaa kirjakaupoille seuraavien osioiden kirjojen perässä!

Autoilua voi harrastaa myös muuten kuin autoilemalla. Tutustu esimerkiksi autoaiheisiin kasinopeleihin ja nauti niiden seurasta. Tsekkaa pelaamiseen esimerkiksi https://www.parhaatcasinobonus.com/!

Jake Nyman – Oi niitä autoja 

Jake Nymanin Oi niitä autoja on ensimmäinen nostomme autokirjojen osalta. Kyseessä on musiikkitoimittaja Nymanin kirja, jonka avulla autoharrastaja pääsee herättelemään automuistojaan. Kyseessä on koukuttava kirja, joka saa hyvälle mielelle ja auttaa unohtamaan nykyautoilun ongelmat.

Nymanin kirja esittelee klassisia entisajan autoja, kuten Rättärin, Kuplan ja Mossen, mutta lisäksi kirjassa ovat mukana erilaiset harvinaisemmat automerkit ja mallit. Kirjassa käydäänkin historian eri aikakausia läpi autojen kautta ja näin historiasta vähemmän kiinnostunut harrastajakin saa hyvän katsauksen menneeseen Suomeen. Myös pop-musiikkia ja sitä, miten autot näkyvät siinä, on tuotu mukaan kirjaan. Ei ihme, sillä Nyman on musiikkialan toimija.

Porsche in Finland – 70 years of sports cars and 50 years of Porsche Club Finland

Porsche klubin vuonna 2021 julkaisema kirja on englanniksi, mutta se on niin hyvä, että päätimme nostaa sen esille joka tapauksessa. Kuten kirjan nimikin kertoo, Porsche klubi täytti Suomessa 50 vuotta ja tätä juhliakseen kerho julkaisi juhlakirjan. Juhlakirjasta saattaa tulla keräilyharvinaisuus, sillä kirjan julkaisuvaiheessa sen painos rajoitettiin 1971 kappaleeseen. Kirjan löytäminen voikin olla hankalaa, mutta varmasti sen arvoista.

Kirjassa kerrotaan laajasti saksalaisesta autonrakennustaidosta, kuten Porchen hienouksista ja muotoilusta. Kirjassa on mukana Porschen historiaa ja eri malleja, sekä muun muassa harvinaisten autoyksilöiden tarinoita. Lisäsi kirja kertoo Porschen historiasta Suomessa ja käy läpi Porsche klubin historiaa ja muun muassa menneitä tapahtumia.

Kirjassa on paljon kuvia ja hyvää muistelua vuosien varrelta. Siinä esillä on suomalaisia kiinnostavat automallit, mutta lisäksi siinä on haastatteluja ja muuta kiinnostavaa materiaalia. Kirja sopiikin paitsi Porsche-harrastajille, myös muille autokirjojen lukemisetsa nauttiville!

Pertti Jarla – Fingerporilla on asiaa 

Kolmas nostomme on hyvin erilainen kuin edelliset kaksi. Kyseessä ei ole tietokirja tai sellaiseksi rinnastettava teos vaan sarjakuva. Fingerpori on monille suomalaisille tuttu sarjakuva, eikä ihme, sillä sen huumori ja oivallukset jaksavat naurattaa vuodesta toiseen.

Jarla julkaisi aiemmin Liikennekirjan, jossa niin ikää käsiteltiin autoiluun liittyviä aiheita. Tässä kirjassa käsitellään niin ikään autoilua, sillä kirjassa Jarla paljastaa oman suhteensa autoiluun ja autoihin. Autoteema on aina ollut mukana Fingerporissa, mutta vasta nyt Jarla tuo autot olennaiseksi osaksi tarinaa ja kirjaa.

Sarjakuvassa käsitellään teemoja tuttuun Fingerporimaiseen tyyliin eli strippejä on vähän ja huumori omintakeista. Osa vitseistä aukeaa heti, mutta osa vaatii hieman mietiskelyä. Sarjakuvassa kerrotaan muun muassa Jarlan omasta tylsästä ”riisikupista”, jolla hän nykyään ajaa, mutta myös esimerkiksi liikennepoliisien työstä.

Fingerpori on tietynlaista huumoria, joka ei sovi kaikille. Mikäli tiedät, että isä, veli, tuttava tai vaikkapa työkaveri pitää Fingerporista ja autoista, on Jarlan vuoden 2021 kirja hyvä vaihtoehto vaikkapa joululahjapakettiin!

Carlos Ghosn – Broken Alliances – Inside the Rise and Fall of a Global Automotive Empire

Autoaiheisia kirjoja löytyy laidasta laitaan, sillä olemme jo käsitelleet raskaampaa asiakirjallisuutta, sekä kevyempiä tarinoita ja sarjakuvia. Autot ovatkin teemana monenlaisessa kirjallisuudessa, eikä viihdekirjallisuus ole mikään poikkeus. Tämän todistaa esimerkiksi Carlos Ghosnin kirjoittama syytetyn tarina.

Kyseessä on saippuaoopperatyyppinen draamakirja, jossa käsitellään kuitenkin kirjoittajan itsensä kokemusta. Ghosn nimittäin kirjoitti vuonna 2004 kirjan Shift: Inside Nissan’s Historic Revival. Kirjan kirjoittaminen johti kirjailijan pidätykseen Tokiossa vuonna 2018.

Kuten kirjan nimestä voi päätellä, kyseessä on autoaiheinen kirja, jossa kirjailija ja hänen kumppaninsa käsittelevät Nissanin pelastamista. Kirjailija työskenteli ennen Nissanilla ja pidätykseen johti hänen mukaansa salaliitto yrityksen johdossa. Kirjassa hän kuvaileekin pidätystään ja siihen johtaneita tapahtumia, sekä pakoa Japanista.

Kirjan ensimmäinen puoli on täynnä vallankaappauksen järjestelyyn ja tekemiseen liittyviä asioita ja sitä, miten se näkyi Nissanin sisällä. Hänen oman pidätyksensä lisäksi kirjassa kerrotaan muiden tarinoita yhtiön sisällä. Kyseessä on varsinainen jännäri, jolla on kuitenkin totuuspohja. Kirja esittelee vain kirjailijan näkökulman, mutta se on hyvin kiinnostava autoilusta ja autoista kiinnostuneille lukijoille.

Kirjan toinen puoli käsittelee enemmän automarkkinoita eri alueilla ja viime vuosina tapahtunutta kehitystä alalla. Se antaa hyvän kuvan japanilaisesta liiketoimintakulttuurista ja sopii myös siitä kiinnostuneelle opiskelijalle tai kenelle vain.

Jännäri on hyvä lisä pukinkonttiin, mikäli kirjoittajan lennokas tyyli ei haittaa. Totuutena sitä ei kannata ottaa, mutta hyvää viihdettä se ainakin on!

Mato Valtonen – Monitoimielämä

Viimeinen kirjapoiminta pukinkonttiin tai muuten vain on rokkari Mato Valtosen teos. Muusikko tunnetaan riskinottokyvystään, joka on vienyt häntä bändeineen huimiin seikkailuihin. Näihin kuuluu muun muassa esiintyminen yhdessä Puna-armeijan kuoron kanssa.

Se, mitä suuri yleisö ei välttämättä tiedä on Valtosen kiinnostus autoihin. Mies on muun muassa maahan tuonut amerikkalaisia klassikkoja. Autojen lisäksi hän on kiinnostunut myös moottoripyöristä ja erilaiset menopelit ovatkin olennaisessa osassa vuoden 2021 kirjajulkaisussa.

Kirjassa Mato kertoo seikkailuistaan, joihin kuuluu paitsi matkailu eri menopeleillä, myös esimerkiksi moottoripyöräliikkeen perustaminen. Kirjassa kerrotaan myös amerikanrautojen hankinnasta ja maahantuonnista. Se innostaakin autoilusta kiinnostunutta lukijaa, sillä autot ovat hyvin kokonaisvaltaisesti mukana Valtosen elämässä.

Mikäli rokki, autot ja lievä suuruudenhulluus kiinnostavat, on Valtosen kirja hyvä valinta!

Tsekkaa myös muut autoaiheiset kirjat. Saatavilla on hyvä valikoima tietokirjoja eri aikakausien ja eri merkkien autoista. Lisäksi kirjakaupat pursuavat matkaoppaita automatkoja suunnitteleville ihmisille. Kotimaan- ja ulkomaanmatkailu onnistuukin näppärästi kun nappaa vinkit kirjasta. Hyviä matkailukirjoja ovat esimerkiksi Autolla -sarjan kirjat!