Amerikanraudat ja muskeliautot elokuvissa – ah kuinka retroa

eve

Tiedät varmasti ne Detroitin autoteollisuuden helmet – ne amerikan raudat, joita myös muskeliautoiksi kutsutaan – syy siihen on yksinkertaisesti niiden autojen moottoreiden armoton voima – ne olivat tehty kulkemaan, ja viritettäväksi. Nykyään niiden autovanhusten ajaminen on jo melkoista retroa, jos ensinnäkään pääset missään sellaisella ajamaan. Tämän hetken 70-luvun alkuperäiset muskeliautot alkavat olla jo katoavaa perimää, ja autoista saa oikeasti maksaa maltaita + kunnostukset vielä hankintahinnan päälle. Mutta ainahan voi siinä samalla käydä pelaamassa parit rahapelikierrokset vaikka www.rahapelit-netissä.net/ sivuston kautta, jos onni suosisi pelaajaa – ja sitten olisi jäljellä enää sen auton löytäminen. Toisaalta voisi myös tyytyä katselemaan niitä sen ajan muskeliautoja elokuvien kera, katsotaan tässä seuraavaksi millaisia raitoja olisi saatavilla, missä autot ovat tavalla tai toisella lähes pääosassa, niin vanhempia kuin uudempia elokuvia.

Mikä yleensäkään on muskeliauto?

Yksi määritelmä lähtee siitä, että muskeliautossa kuuluisi olla vain kaksi ovea. Jotkut asiantuntijat väittävät, että ensimmäinen muskeliauto oli Oldsmobilen 40-luvulla valmistama konservatiivinen perheauto, johon oli asennettu voimakas moottori. Tämän yksinkertaisesti sen kyseisen auton moottorin vuoksi, mutta enemmänkin kuitenkin muskeliautojen kohdalla kohteeksi otetaan enemmän urheilulliset autot kuten esimerkiksi Ford Mustang, Dodge Charger ja Challenger sekä vaikkapa Plymouth Barracuda. Joidenkin mielestä taasen ensimmäinen muskeliauto olisi ollut vuoden 1964 Pontiac Tempest GTO, ja esimeriksi Mustang ei olisi niinkään ollenkaan muskeliauto, pienen kokonsa vuoksi… mutta nimenomaan autoto kuten Ford Torino, Chevrolet Chevelle SS ja Charger olivat autoja, joissa oli alusta alkaen isot moottorit, ja siltä osin menivät nimenomaan muskeliautojen luokkaan – mutta kukaan ei voi oikeasti vetää selvää rajaa siihen, mikä on muskeliauto ja mikä, ei – enemmänkin mikä auto on aito Mopar- ja mikä ei….Mopar taas vastaavasti oli itseasiassa Chryslerin varaosamerkki, josta sitten ”kasvoi” Most Perfect Automobiles for Racing- tarina.

Muskeliautot elokuvissa

Mitkä autot ovat yleensäkään jääneet mieleen elokuvista, ja mitkä niistä ovat muskeliautoja, ja mitkä aivan jotain muita. Esimerkiksi yksi automerkki Englannista saa olla tyytyväinen siitä, että lähti niin voimakkaasti mukaan James Bond Elokuviin, nimittäin Aston Martin ei todellakaan olisi niin suosittu ja tunnetu urheiluauto ilman James Bond elokuvia, ja niistäkin nimenomaan se vanha heittoistuimellinen Aston Martin DB5 sielä Kultasormesta ja Pallosalamasta. Aston Martin ei ole mikään muskeliauto, vaan englantilainen urheiluauto, joka nykyään on nähty myös formuloissa mm. Sebastian Vettelin ajamana, mutta tämä kyseinen elokuva-auto on miljoonien arvoinen, ja tarinat kertovat, että auto varastettiin varastosta 90-luvulla ja on sittemmin myyty varastettuna tavarana eteenpäin Lähi-Itään, arabiamaahan.

Yksi varmasti tunnetuimmista muskeliautoista elokuvissa on vanha kunnon Steve McQueenin elokuvassa Bullit ajama Ford Mustang GT vuosimallia 1968. Auto sai elokuvassa yli 10 minuutin takaa-ajokohtauksen kautta niin paljon näkyvyyttä, että sillä oli varmasti myös oma vaikutuksensa ainakin tuon ajan Mustangin myyntiin, ja osaltaan varmasti myös Mustangin myöhäisempäänkin olemukseen ja maiseeseen, joskin se vanha retro 60- ja 70-luvun Mustang on aivan jotain muuta kuin markkinoiden uudet For Mustang Mach1 sähköautot.

Toinen tunnettu Mustang nähtiin hieman uudemmassa elokuvassa kun Nicolas Cage ajo Shelby GT500 autolla elokuvassa Puhallettu 60 sekunnissa. Kyseessä oli vuoden 1967 kustomoitu muskeliauto. Elokuvan teosta tiedetään muuten sen verran, että elokuvassa käytettiin lopulta 11-12 Shelbyä tai niiden näköistä autoa, joista kuitenkin vain kolme oli oikeita kulkevia autoja – ja tuo originaali myytiin 2013 eteenpäin yksityiselle harrastajalle noin miljoonalla dollarilla.

Elokuvassa Blues Brothers vuodelta 1980 nähdään pääosassa tai sivuroolissa poliisiautona vuoden 1974 Dogde Monaco – elokuva on kuuluisa mm. siitä,  että elokuvan tekoa varten yhtiö osti 60 käytöstä poistettua poliisiautoa, jotka sitten romutettiin elokuvan takaa-ajokohtauksessa yli 40 muun auton kanssa  – yli sadan auton kolarointi alkaa olla jo maailmanennätys tässä lajissa, sillä nykyään nämä tehdään digitaalisesti.

Aiemmin mainittu Dodge Charger on nykyään paljonkin uutena mallina käytössä amerikan poliisivoimissa ja uusissa TV:n poliisisarjoissa ja elokuvissa, mutta sen esikuva, todellinen muskeli Charger on nähtävillä myös Fast and Furious elokuvassa, jossa Vin Diesel näyttelee Dominic Torrettoa, katuautokilpailujen mestaria, jolla on useitakin eri muskeliautoa  -mukana myös vuoden 1970 900-heppainen katukiitäjä.

Myös vuoden 1977 Burt Reynoldsin ja Jerry Reedin näyttelemässä elokuvassa Konna ja koukku eli Smokeu and The Bandit nähdään erään aikakauden ikoni, nimittäin Pontiac Trans Am vuosimallia 1976 – tämän auton vaikutuksesta vuoden 1977 auton myyntiin on jopa tilastollista seurantaan, jonka mukaan voidaan arvioida että hittielokuva auttoi jopa 25 000 Pontiac Trans Amin myyntiin.

Vuoden 1971 elokuvassa Nasta Laudassa pääosan esittäjä Barry Newman esittää Kowalskia, entistä kilpa-ajajaa, joka palkataan ajamaan auto Coloradosta Kaliforniaan 15 tunnissa – autona elokuvassa oli Dodge Challerger R/T vuosimallia 1970.

Dodget ovat siis vuosikymmeniä olleet muskeliautojen valmistaja, mutta viime vuonna autojätti kertoi, että vuonna 2024 se tuo markkinoille täyssähköauton, muiden autovalmistajien tyylisesti. Autoon on näillä näkymin tulossa kaksi sähkömoottoria ja 442 heppaa, kiihtyvyyden saavuttaessa 100 km/h kahdessa sekunnissa.

Elokuvien starat ja retroilu muskeliautoilla

Jos elokuvat ovat tuoneet koko kansalle näytille erilaisia muskeliautoja, niin niillä on varmasti ollut joku merkityksensä joidenkin elokuvastarojen omalle automaulle. Pitää kuitenkin muistaa, että näillä miljonääreillä on useimmiten omalla tilallaan tai kodissaan erillinen autotallirakennus, tai jopa hangaari, jossa autoja voi olla kymmeniä. Yksi esimerkki tällaisista elokuvatähdistä on Brad Pitt, jolla on ainakin yksi Chevrolet Camaro SS omassa tallissaan.

Samalla tavalla myös urheilumaailman starat ovat päätyneet ostamaan niin uusia superautoja kuin näitä retroautoja, mutta tunnetuimpia omistajien listalta löytyvät mm: Kevin Hart, joka omistaa mm. Dodge Chargerin vuosimallia 1970, jota hän on sitten modifioinut SpeedKore Performancen palveluiden kautta. SpeedKore asensi autoon 7 litraisen Hellephatn 426 Hemi Crate moottorin, joka antaa autolle peräti 1000 hevosvoimaa – mutta ei puhuta sitten polttoaineenkulutuksesta tässä vaiheessa…. Matthew McConaugheylla vastaavasti on omassa autotallissa vuoden 1981 Chevroler Camaro Z28, jossa on aika perus viisilitrainen V8 moottori. Bill Goldbergilla on myös Dodge, vuoden 1969 Hemi Charger, mutta myös vuoden 70 Pontiac Firebird Trans Am sekä vuoden 65 Shelby Cobra. Sitten toinen stara, joka on käyttänyt autonsa SpeedKorella, nimittäin Chris Evansin vuoden 67 Chevrolet Camaro on käynyt pajalla hakemassa uuden moottorin ja nyt moottorina on 6,2 litrainen V8, joka antaa käyttöön jopa 730 hevosvoimaa, ja näyttelijä/ammattipainija John Cenalla on myös vuoden 1970 muskeliauto: Plymouth Superbird, 7 litran V8  moottorilla ja 425 hevosvoimalla. Ja otetaan listalle myös yksi nainen, eli Lady Gaga, jolta löytyy autotalista mm. vuoden 1969 Chevrolet El Camino.

Jokainen näistä staroista on halunnut näyttää omalla autovalinnallaan omat juurensa Amerikalle, mutta jos katsottaisiin suomalaisten starojen autotalleja, niin ei niissä hirveästi olisi suomalaisia autoklassikoita, sillä Suomen historiassa ei valitettavasti oikein ole kovin montaa autoa, mitä joku haluaisi omistaa retromielessä- vanhat Talbotit ja Saabit eivät nimittäin ole kovin ”seksikkäitä” autoja, jollei sitten oteta mukaan avosaabit, joissa on omalla tavallaan varsin retrofiilinki.