Retroautoilu ei ole välttämättä kallista – mutta se voi viedä muutaman euron

eve

Tällä sivustolla on käsitelty retroautoilua monin eri tavoin. Näiden artikkeleiden avulla tiedämme, että jokaisella autoilua harrastavalla aikuisella on mahdollisuus harrastaa myös retroautoja, tai ainakin retroilua yhdistettynä autoiluun. Välillä kuitenkin suunnitelmat saattavat laajentua, ja silloin voi miettiä jopa erilaisia tapoja päästä ajattelemaan jotain muuta. Bonukset ilman talletusta ovat kasinomarkkinoiden nykytarjouksia, jotka mahdollistavat nettikasinoilla pelaamisen aloittamisen jopa ilman omaa rahaa, mutta kuitenkin tarjoten mahdollisuuden voittoihinkin. Vaikka kasinopelaamista ei pidä ajatella mahdollisuutena ansaita, on se onnekkaille mahdollinen lisäratkaisu niihin retroilun kaipaamiin investointeihin.

Retroilun kustannukset

Autojen kanssa meillä on todellakin monta erilaista etenemistapaa retroilun suhteen. Voimme toisaalta ostaa valmiiksi retroauton, tai modifoida omamme, tai ostaa vanhemman auton, jonka sitten muokata retroksi – sisustus, moottori, maalipinta, lisävarusteet – retroiluun voi liittyä paljonkin kustannuksia, tai jos tekee itse, niin retroiluun tarvitaan aikaa ja tietotaitoa. Ja jos taitoa ei ole valmiina, pitää taidot opetella tekemällä jotain muuta harjoitustöinä, ennen varsinaiseen projektiin ryhtymistä.

Samalla kun opettelee uusia taitoja, jotka voivat liittyä tekniikkaan, maalaamiseen, digitaitoihin tai vaikkapa sisustustöihin kuten ompeluun, niin retroilu voi levitä autosta myös omaan asuntoon, tai jopa kavereiden puolelle – sillä mitä enemmän hurahdat retroiluun, sitä enemmän se tulee varmasti näkymään myös tavallisessa arjessasi.  Retroilussa ei ole mitään pahaa, aivan kuten ei ole autojen omistamisessa tai aikuispelaamisessa, mutta älä lähde tuputtamaan omaa retroiluasi kavereillesi, jollet huomaa, että asia oikeasti kiinnostaa heitäkin.

Retroilun opettelu

Osalle voi itse tekeminen olla varsin uutta, ja on hyvä aloittaa jostain pienestä ja helposti muokattavasta asiasta, tai opeteltavasta taidosta. Vanha sanontahan sanoo, ettei kukaan ole seppä syntyessään, eli taidot pitää oppia rauhallisesti askel askeleelta – tämä on hyvä muistaa myös omissa retroprojekteissa. Aloita siis pienestä, mutta voit kuitenkin tehdä itsellesi jo se suuren tavoitteen ajatuksissasi sinne parin vuoden päähän.

Retroilun opettelussa, kuten kaiken uuden opettelussa, pitää edetä rauhassa. Varsinkin jos olet ostanut sen 80-luvun auton, joka odottaa modifiointeja, niin kannattaa edetä rauhallisesti ja suunnitelmallisesti ja testata uusia taitoja kenties ensin johonkin muuhun kohteeseen, kuin siihen autoon. Totta kai auto on sinun oma, ja saat sillä tehdä melkein mitä haluat – kunhan et tee siitä liikennekelvotonta, eli kaikenlaiset muokkaukset kannattaa myös selvittää sen suhteen, mitä autolle oikeasti saa tehdä, ilman että joudut viemään sen muutoskatsastuksen läpi.

Uusien asioiden opettelu on aina hyväksi, ja vaikka tässä tapauksessa monet uudet asiat saattavat vaikuttaa olevan autotekniikkaan tai autojen sisustamiseen liittyviä, voit olla varma, että oppiessasi uusi tekniikoita ja uusia taitoja, tulevat ne tuomaan jotain uutta myös muuhun arkeesi – uusilla taidoilla kun on yleensä tapana tuppautua vähän muuallekin omassa elämässä kuin vain siihen, mitä varten ne alun perin on opeteltu. Esimerkiksi jo olet opetellut miten vaihdetaan auton penkkien päällykset, olet varmasti myös oppinut samalla, miten teet sen kotisi huonekaluille -eli samalla kun projektiauton sisustus saa uuden ilmeen, voi hyvinkin olla että ainakin yksi huone kotonasi saa myös aivan uuden ilmeen – onko se sitten lähellekään sitä saa kuin autoprojektin, onkin taas aivan eri asia.

Muutoskatsastus

Auto täytyy muutoskatsastaa, jos sen rakennetta tai käyttötarkoitusta on muutettu olennaisesti. Se mikä sitten on olennaista, kannattaa käydä kysymässä vaikka läheiseltä katsastusasemalta ennen kuin aloitat projektin. Toisaalta jos autoon liitetään tai siitä poistetaan sellaisia osia tai varusteita, jotka muuttavat merkittävästi auton ominaisuuksia tai käyttötarkoitusta, niin silloinkin auto pitää muutoskatsastaa. Itse muutoskatsastus ei maksa kuin sen alle 150 euroa sisältäen myös päästömittauksen. Jopa alustasarjan asennuksen jälkeen auto pitäisi viedä muutoskatsastukseen, jos jousitusta madalletaan yli 51 milliä tai maavaraa jää kuormaamattomaan alle 80 mm. Jos teetät muutostyöt toisaalla, he voivat myös muutoskatsastaa auton, eli sinun ei tarvitse tehdä sitä itse.

Muutoskatsastus on yksi asia, jossa etukäteen kyselemällä voi säästää itseltään paljon aikaa ja vaivaa, ja siksi se on myös esimerkki siitä, että aina kannattaa kysyä, jos ei tiedä asioista, tai ei ole aivan varma. Liian usein kuulee tarinoita siitä, että joku on tehnyt hienon projektin, mutta ei ole kysynyt sen laillisuudesta, ja loppujen lopuksi edessä on iso purkaminen.

Retroilua oikein ja väärin

Retroilussa on se hyvä puoli, että teet sen tavalla tai toisella, et ole koskaan väärässä, mutta et tavallaan myöskään koskaan kaikkien mielestä oikeassa. Jos menet muokkaamaan auton moottoria, tai sen ulkoista olemusta, suututat puristit, mutta jos menet muuttamaan auton sisustaa jonkun toisen aikakauden mukaiseksi, siitäkään eivät välttämättä toiset pidä. Retroilijan onkin hyvä omata hyvä ja kova itseluottamus, sillä tulet todennäköisesti tekemään aivan jotain muuta, mitä kukaan sinulta odottaa. Se on sitten oma asiansa, teetkö sen vain itsellesi, vai onko tavoitteenasi vielä autosi, vaikka autonäyttelyyn – jolloin viiimeistään saat olla varma, että saat kuulla sekä negatiivista, että positiivista palautetta. Autonäyttelyitä on ympäri Eurooppaa, ja varmasti niistä löytyy myös omalle projektillesi tavoite näyttely.

Monet autonäyttelyistä esittelevät autoja kutsuperiaatteella, eli et voi vaan ilmoittautua näyttelyyn, vaan sinun on saatava näyttelyn valinnat tekevät tahot kiinnostumaan omasta projektistasi niin paljon, että autosi saa kutsun. Monet kansainvälisistä autonäyttelyistä ovat myös yhteyksissä automaailman lehtiin ja nettijulkaisuihin, joten jokainen näyttelyissä esillä oleva auto tulee aina saamaan laajempaakin huomiota.

Omaksi vai myyntiin

Kysymys rahasta, omistamisesta ja oman projektin tulevaisuudesta tulee aina jossain vaiheessa eteen. Varsinkin jos innostut ensimmäisestä projektistasi niin paljon, että sen valmistuttua on mielessä jo seuraava. Nimittäin jos näin käy, täytyy sinulla olla iso autotalli, tai sitten sinun pitää osata hinnoitella oma projektisi myös jälleenmyyntiä ajatellen, jotta pääset siitä jossain vaiheessa myös eroon, ja pääset sitten jälleen uuden projektin kimppuun.

Päätös pitämisestä tai myymisestä on hyvä tehdä usein jo projektin alussa – sillä nimittäin on merkityksensä, teetkö projektin vain itsellesi, vai haluatko myydä sen eteenpäin. Jos nimittäin projektisi on menossa tarkoituksenmukaisesti myyntiin, sen saaminen näyttelyautoksi on olennainen vaihe koko projektia.

Paljonko sitten yhden auton projektiin menee aikaa ja rahaa? Jälleen kysymys, johon ei ole yhtä ainoata vastausta, sillä ratkaisu on siinä, kuinka paljon autolle tehdään, ja mitä sille tehdään. Teetkö kaiken yksin, vai onko sinulla oma tiimi tekemässä autoa. Esimerkiksi kiihdytysajopiireissä uuden auton tekeminen tulevaa kautea ajatellen aloitetaan jo edellisen kauden loppupuolella – ja auto on valmis vajaan vuoden päästä, kun uusi kausi alkaa. Mutta kiihdytysautoilu on enemmänkin nopeutta ja oikeita suhteita, mutta ei välttämättä niinkään ulkonäköä ja sisustusta, jotka ovat taasen retroautoista kuitenkin tärkeämpi osatekijä kuin auton nopeus – kylläkin jos autoa ollaan myymässä eteenpäin, on tärkeätä, että myös retroauton moottori ja muut ajotekniset asiat ovat kunnossa, ja vähintäänkin paremmassa kunnossa kun sen auton, minkä pohjilta kaikki muutostyöt ovat tehty.