Retroautoilu 2020-luvulla

Tony

Miten sinä määrittelisit retroautoilun, tarkoitatko sillä jo tavallista polttomoottoriautoja? Ne nimittäin alkavat kohta olla jo retroa hybridien ja sähköautojen tullessa ensimmäisinä nuorten aikuisten mieleen, kun puhutaan autoista.

Vanhemmille ihmisille, jotka ovat autoilun aloittaneet jo vuosia sitten niin retroautot ovat vähintään 70-luvulta peräisin olevia autoja, joissa ei digitekniikkaa ole lainkaan. Retroautoilun ystävät ovat jopa menettäneet viime aikoina muutamia sydämenlyöntejä katsoessaan autouudistuksia, jotka toivat mm. Dodge Chargerin uutena markkinoille, mutta autona uusi Charger ei ole lainkaan 70-luvun esikuvansa mukainen.

Las Vegas ja retroilu

Jos oikeasti haluat harrastaa retroilua niin matkusta Kuubaan tai Las Vegasiin, itseasiassa voit matkustaa minne päin tahansa Pohjois-Amerikkaa ja huomata, että me suomalaiset olemme aika edelläkävijöitä, verrattuna miljooniin amerikkalaisiin. Esimerkiksi me voimme käydä noutamassa omat Unibet Casino Bonus etumme koska vain, mutta amerikkalaiset ovat vasta osavaltion kerrallaan avaamassa nettipelaamisen ovia kansalaisilleen. Euroopassa on muuten vastaava tilanne Saksassa, missä osavaltiot ovat tehneet toisistaan eroavia päätöksiä nimenomaan nettipelaamisen suhteen.

Las Vegasissa Nevadan kuumuudessa on myös nähtävillä se ihka ensimmäinen automaattikonekin yhdessä kasinoravintolassa, mutta se ei luonnollisestikaan ole enää käytössä.

Autoharrastaminen ja tulevaisuus

Miten käy autoharrastamisen tulevaisuudessa? Jo nyt monissa autoilukerhoissa on ongelmana saada nuoria harrastajia vanhojen autojen öljyiseen maailmaan, koska tietokonepelit tuntuvat kiinnostavan nuorisoa enemmän kuin todellinen tekeminen. Totta kai poikkeuksia on, mutta kokonaiskuvassa tuntuu olevan vaikeata saada nuoria tekemään mitään todellista, reaalista, vaan kaikki haluavat entistä enemmän tehdä olematonta, digissä.

Nykyään autoharrastus on vielä kohtuullisissa kantimissa ja television sekä suomalaiset että englantilaiset ja pohjois-amerikkalaiset ohjelmat, joissa rakennellaan autoa auttavat vähän pitämään autoilua näkyvillä. Suurin ongelma tulevaisuudessa on liikenteen uudistuvat säännöt ja entistä tarkemmat määräykset.  Vanha 70-luvun auto ei mitenkään pääse niihin päästölukemiin, joita nykyaikaisilta autoilta vaaditaan ja pelkona on, että vanhoilla autoilla ajamista edes kesäaikaan tullaa rankaisemaan lisämaksuilla.

Totta kai on mahdollista rakentaa vanhan auton koriin uudenaikainen moottori ja tekniikka, mutta se ei ole enää retroilua, vaan silloin on kyse jostain aivan muusta, mitä esimerkiksi nuo uudet Chargerit edustavat.

Tulevaisuuden autoharrastukseen liittyy päästöjen lisäksi myös kesäautoiluun liittyvät vakuutukset, kuinka suuria ne ovat tulevaisuudessa ja mitä rajaehtoja niihin liittyy, vaikuttaa myös autoharrastajien oman lompakon tyhjenemiseen.

Autoharrastamisessa myös retroautoilussa on kaksi pääsuuntaan, varsinainen museoautoilu, joka vaatii autolta ja sen osilta paljon. Ja sitten se toinen pääsuunta, että rakennellaan autoja, jotka täyttävät nykyiset tieliikennenormit, mutta ei niin tarkkaan mennä museoautoilun vaatimuksissa.

Cruising – mistä on kyse

Myös autoihmisten tapaamiset eli cruisingit alkavat olla nykyaikana Suomessa vaikeita, kun jokaisella tapahtumalla pitää olla vastuullinen henkilö tai taho, ja tällä jonkinlainen vakuutus. Jokainen tapahtuma pitäisi ilmoittaa hyvissä ajoin poliisille ja koko touhu on mennyt entistä byrokraattisemmaksi. Onhan se tietenkin totta, että muutama kymmenen V8 moottoreilla varustettua autoa saattaa saada aikaisesi hieman tavallista enemmän ääntä, mutta samalla tapahtumat myös keräävät ihmisiä sosiaalisesti yhteen juttelemaan yhteisistä mielenkiinnon aiheista. Toinen syy on vain yksinkertaisesti näyttää, miltä se oma auto näyttää täysin puunattuna.

Seuraava askel cruisingeista ovatkin erilaiset areenatapahtumat, joihin sitä omaa autoa voidaan rakentaa koko vuosi. Toisaalta areenatapahtumat keräävät paikalle myös autouutuuksia, ja ne toimivat koko alan yhteisenä näyteikkunana myös nuorille autoilijoille.

Retroautoilu ja ulkoilmaelokuvat

Oletko koskaan ajanut drive-in elokuviin? Tiesitkö, että niitä näytetään myös Suomessa silloin tällöin? Suomessa on oma drive in-elokuvakiertue, missä elokuvia varten pystytetään sitä varten erikseen rakennettu 12-metrinen valkokangas ja elokuvan äänet lähetetään suoraan radioteitse autoradioihin. Tänäkin vuonna elokuvia on kesän ja syksyn aikana nähtävillä useampaan otteeseen Turun alueella.

Vastaa

Viestisi*

Voit käyttää näitä HTML koodeja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Nimi*
Sähköposti*
Sivusto