Morris Marina

Morris Marina Morris Marina oli British Leylandin 1970-luvulla valmistama perinteistä tekniikkaa edustava keskikokoinen auto, joka oli suosittu etenkin perheiden keskuudessa. Auto oli myös edullinen, mutta laadussa ei ollut kehumista. Marina kilpaili edullisen hintansa perusteella mm. Escortin ja Kadettin kanssa, vaikka se olikin ulkomitoiltaan näitä suurempi. Sisätilat olivat kuitenkin melko ahtaat. Matkustusmukavuus oli melko hyvä pehmeyden ansiosta, mutta ajo-ominaisuuksissa ei ollut…

Volkswagen Jetta MK1

VW Jetta MK1 – Valokuvaaja: Charles01 Volkswagen Jetta on Volkswagenin valmistama sedan-versio Volkswagen Golfista. Jettaa on valmistettu vuodesta 1980 lähtien, mutta vuosien 1991–2005 mallinimi Jetta oli käytössä vain Yhdysvalloissa ja Etelä-Afrikassa, Euroopassa Jettan kaksi tuona aikana valmistettua sukupolvea kulkivat nimillä Volkswagen Vento ja Volkswagen Bora. Volkswagen Jetta mk1 esiteltiin kesällä 1979. Ensimmäisen sukupolven Jettasta kehitetty Volkswagen Fox oli Etelä-Afrikan markkinoilla…

BMW E21

BMW E21 on BMW 3-sarjan ensimmäinen sukupolvi, jota valmistettiin vuodesta 1975 vuoteen 1983. Uusi mallisarja esiteltiin Münchenissä heinäkuussa 1975, menestyksekkään 2002-mallin seuraajaksi. Alkuun tarjolla oli kolme eri mallia: 316, 318 ja 320. Vuoden lopulla esiteltiin vielä 320i. Vuoden 1977 Frankfurtin autonäyttelyssä esiteltiin uusi kuusisylinterinen 320. Samoin esiteltiin 2.3-litrainen 323i. Vuonna 1981 esiteltiin vielä malliston edullisin malli, 315, 1.6 litran moottorilla.…

Ford Capri II

Ford Capri II:ssa oli edeltäjäänsä verrattuna pyöreämmän muotoinen kori, raideleveyttä oli suurennettu, korin turvallisuutta parannettu. Fordin tarkoituksena oli tehdä autosta monikäyttöisempi, sisätilat kasvoivat ja takakontin luukku muuttui hatchback-tyyliseksi. Mekaanisesti auto oli samanlainen kuin ensimmäisen sukupolven Capri. Kojelauta oli uusittu, samoin suuremmat levyjarrut ja laturi. Capri II ei ollut koskaan yhtä suosittu kuin edeltäjänsä, ja tuontanto jäi 513 500 kappaleeseen.…

Opel Rekord C

Opel Rekord C esiteltiin vuonna 1966. Kehitystyö oli aloitettu jo 3 vuotta aiemmin Hans Marsheimerin toimesta ja auto on muotoiltu uuden Yhdysvalloista myös Eurooppaan rantautuneen coca-colapullotyylin mukaisesti. Korit olivat entistä ylellisemmän näköisiä, joten Rekordin mainoksissa kysyttiin aluksi, oliko kyseessä Admiral, Diplomat vai Kapitän. Virallisten korimallien lisäksi on olemassa myös jonkinverran saksalaisen Kölnissä sijaitsevan koripaja Karlin rakentamia coupéista tehtyjä avomalleja. Myös…

Vauxhall Viva HC

Vauxhall Viva HC on mekaanisesti samanlainen kuin edeltäjänsä HB, muotoilua on kuitenkin uudistettu ja sisustaa saatu laajennettua uusien penkkien ansiosta. Kanadassa mallia myytiin 2.0 -litraisella moottorilla nimellä Firenza ilman Vauxhall -nimeä. Autosta on myös coupé malli nimeltään Vauxhall Firenza, näitä kahta mallia ei tule sekoittaa toisiinsa. Auto oli edeltäjänsä tavoin hyvin Amerikkalaistyylisesti muotoiltu. Yhteensä mallia myytiin 640 000 kappaletta, ja…

Datsun Cherry N10

Datsun Cherry N10 tuli myyntiin vuonna 1978, tämä Cherry-mallin kolmas sukupolvi tunnettiin Japanissa nimellä Nissan Pulsar ja Australiassa nimellä Datsun Pulsar, Euroopassa mallinimenä oli Datsun Cherry tai Datsun 100A/120A/130A/140A/150A, Yhdysvalloissa käytettiin nimeä Datsun 310. Cherry N10 oli edelleen Datsun-malliston ainoa etuvetoinen malli. Korimallit olivat 3-/ 5-ovinen monikäyttö, 4-ovinen sedan, 3-ovinen coupe ja 5-ovinen farmari. Suomessa auto oli…

Chevrolet El Camino MK3

Chevrolet El Camino oli amerikkalaiseen General Motors-konserniin kuuluvan Chevrolet-divisioonan, vuosina 1959 – 1960 ja 1964 – 1987 valmistama kevyt, coupe utility -korinen lava-auto. El Camino tuli aluksi markkinoille vain parin mallivuoden pituiselle ajanjaksolle, vuosina 1959 – 1960, GM:n vastineena Ford Motor Companyn kevyelle Ranchero-lavamallille. Malli palasi tuotantoon vuonna 1964 ja sitä valmistettiin mallivuoden 1977 loppuun Chevrolet Chevellen pohjalevyyn perustuvana versiona.…
Ford Granada MK1

Ford Granada MK1

1970-luvun alussa Britannian ja Saksan Ford-tehtaat toivat markkinoille uuden yhteisen mallin. Ford Granada oli Euroopan Fordin ”lippulaiva” ja aluksi saatavana ainoastaan V6-moottorilla. Britit käyttivät 2,5- ja 3,0-litraisia Essex-moottoreita ja saksalaiset 2,3- ja 2,6-litraisia Cologne-moottoreita. Granadan rinnakkaismallissa Consulissa oli 1,7 V4 (jota on käytetty myös Saabeissa) ja 2,0 ohc -moottori, sekä valinnaisena V6-moottorit. Granadaa sai sekä 4v-manuaalina että 3v-automaattina.…
Mercedes Benz 250 C-W114

Mercedes-Benz W114

Mercedes-Benz W114 ja sen nelisylinterinen versio W115 olivat huomattavasti edeltäjäänsä modernimpia. Ajovalot olivat muuttuneet pyöreistä malleista suorakaiteen muotoisiksi pystylampuiksi. Autossa oli myös maailman ensimmäinen viisisylinterinen dieselmoottori. Malli muistetaan hyvästä ajettavuudesta ja mukavuudesta, jotka ovat E-sarjalle tyypillisiä piirteitä. Vuonna 1973 auto sai kasvojenkohotuksen, jossa maskia ja sisustaa muokattiin ja ohjauspyörä vaihdettiin. Takalamppujen lasit saivat urituksen. W114:stä tehtiin myös coupé-versiota, jonka alkuperäisessä…

BMW E10

BMW 2002 TurboBMW 2002 malli. Kuvaaja Tapi0 Lähde Wikipedia BMW 2002 on yksi BMW:n kuuluisimmista automalleista, se perustuu nelioviseen BMW 1600 malliin ja aloitti yhtiön maineen pienten sporttisten sedanien segmentissä. 2002:a voidaan pitää nykyisten 3-sarjan BMW:iden edeltäjänä ja sitä valmistettiin vuosina 1968–1976. 2002 mallin yhteydessä tuli ensikertaa julkisuuteen myös Touring nimi, Touring malli ei kuitenkaan ole aito farmarimalli vaan se…
Plymouth Duster Retro Mainos

Plymouth Duster

Ensimmäinen Plymouth Duster oli semi-coupe versio Plymouth Valiant korimallista. Kyseistä koria valmistettiin Yhdysvalloissa vuodesta 1970 aina vuoteen 1976. Duster kilpaili Fordin hieman pienemmän semi-coupen Maverickin, sekä suuremman Chevrolet Novan kanssa. Kun Maverickia ja Novaa sai 4 ovisena, tarjosi Dusteri vain 2 ovista coupea. Perinteinen Valiant tarjosi mallisarjassaan taas Dusterin tilalta 2 ja 4 ovista sedania. Chrysler onnistui Plymouthin muotoilussa ja…