Legendaarinen Alfa Romeo tuo formularadoille ripauksen entisaikojen F1-kisojen loistoa

Kategoriat:Yleinen
Tagit:,
Tony

Formula ykkönen on kiistatta yksi moottoriurheilun kuninkuuslajeista. Jo vuosikymmenten ajan sadat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat seuranneet aktiivisesti formulakisoja jännittäen, mitkä tallit ja kuljettajat pärjäävät kisoissa parhaiten. Kaudella 2019 johtavia talleja ovat Ferrari, Red Bull Racing Honda ja McLaren Renault, mutta tiedätkö, mitkä tallit ovat olleet kuvioissa jo F1:n alkuaikoina?

Menneiden aikojen autonvalmistajia

F1 on kulkenut aikojen saatossa pitkän matkan ja laji onkin kehittynyt valtavin harppauksin reilun puolen vuosisadan kuluessa. Edistystä on tapahtunut niin rataolosuhteissa, F1-autojen teknologiassa kuin yleisessä turvallisuudessakin. Nykyään radoilla tapahtuu onnettomuuksia onneksi todella harvoin, mutta F1:n ensimmäisen vuosikymmenen aikana radoilla menetti henkensä peräti kolmetoista F1-kuljettajaa. 

Formuloiden alkuaikoina turvallisuusstandardit olivat täysin eri luokkaa kuin nykyään. Vielä 1950-luvulla F1:ssä kilpailivat ratojen herruudesta kuljettajat, jotka ostivat ja ajoivat omia kilpa-autojaan. Noihin aikoihin autonvalmistajista suurimpia ja arvostetuimpia olivat jo sotaa edeltävinä aikoja autoja valmistaneet merkit, kuten Ferrari, Alfa Romeo, Mercedes Benz ja Maserati. 

Moni vanhempi formulafani muistaa varmasti kuljettajan nimeltä Juan Manuel Fangio, joka ajoi itsensä upeasti maailmanmestariksi 1950-luvun aikana peräti viitenä vuonna ja viiden eri autonvalmistajan valmistaman auton ratissa. Muita tuon ajan huippukuljettajia olivat muun muassa Luigi Fagioli, Nino Farina ja Reg Parnell. Suomalaiskuljettajien menestystä saatiin kuitenkin odottaa – ensimmäinen suomalainen F1-mestari nähtiin vasta vuonna 1982 Keke Rosbergin kaasuttaessa kärkisijalle.

Nykyään alkuperäisistä F1-kisoissa mukana olleista autonvalmistajista on mukana vielä muutama. Ferrarin ja McLarenin menestys ja suosio on kiistatonta, mutta usein kuulee myös todettavan, että Alfa Romeolla on ollut todella suuri merkitys F1:n nousussa koko maailman rakastamaksi moottoriurheilulajiksi. vaikkei sen maine olekaan aivan yhtä huima kuin esimerkiksi Ferrarin, on väitteessä ehdottomasti vinha perä.

Alfa Romeon merkitys F1:ssä

Moni muisteli vielä pari vuotta sitten kaiholla niitä kultaisia aikoja, jolloin Alfa Romeo oli vielä mukana F1-kisoissa. Vuodesta 1950 aina vuoteen 1987 saakka Formula ykkösissä tallina ja moottorivalmistajana toiminut Alfa Romeo nousi lukemattomien formulafanien suosikkitalliksi heti voittamalla Alfetta-autollaan kaksi F1-mestaruutta peräkkäin vuosina 1950 ja 1951. 

Kuva: Wikipedia.org

Mestaruuksien jälkeen talli vetäytyi F1-kisoista vuoden 1951 lopulla, kunnes muutamat pienemmät F1-tallit ottivat 60-luvulla käyttöönsä Alfa Romeon valmistamat moottorit 1960-luvulla. 70-luvun alkupuolella myös Marchin ja McLarenin autoihin ilmestyivät Alfa Romeon V8-moottorit. Vuosien 1979 ja 1985 välillä Alfa Romeo palasi myös formulatalliksi, mutta vuoden 1987 lopulla Fiatin ostaessa Alfa Romeon alkoi merkin pitkä hiljaiselo.

Alfa Romeon nostalginen paluu

Vuoden 2017 loppupuolella saatiin formulapiireissä kuulla ilouutisia, kun Alfa Romeon emoyhtiönä tunnettu Fiat Chrysler Automotives ilmoitti merkin palaavan formulakuvioihin kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen. 

Alfa Romeo solmi usean vuoden mittaisen teknisen ja kaupallisen yhteistyösopimuksen sveitsiläistalli Sauberin kanssa. Tällöin syntyi Alfa Romeo Sauber -talli, jonka kuljettajiksi kiinnitettiin Kimi Räikkönen ja Antonio Giovinazzi. Uusi talli hakee vielä muotoaan, mutta toistaiseksi kaikki on sujunut erinomaisesti. Kaudella 2019 nimekseen Alfa Romeo Racing vaihtanut talli on solminut näkyviä sponsorisopimuksia. Yksi tuoreimmista yhteistykumppaneista on peli- ja vedonlyöntifirma Betsafe, jonka logo koristaa nyt radoilla kiitäviä Alfa Romeoita. Muita tallin sponsoreita ovat muun muassa. Shell, Hewlett-Packard, Iveco, New Balance ja Pirelli.

Legendaarisen Alfa Romeon näyttävä paluu F1-radoille on herättänyt luonnollisesti nostalgisia tuntemuksia monissa formulafaneissa. Alfa Romeon paluun myötä odotukset ovat korkealla paitsi tallin kuljettajien menestyksen, myös F1:n yleisen kehittymisen saralla. 

Tämän hienon valmistajan paluu F1-radoille houkuttelee varmasti myös uusia faneja formuloiden pariin, jonka lisäksi autoissa odotetaan kehittävän entistä tehokkaampia teknologisia uudistuksia. Jää nähtäväksi, mitä on luvassa ja onko Alfa Romeo tullut tällä kertaa formuloihin jäädäkseen. Sitä toivovat varmasti monet F1-fanit.

Vastaa

Viestisi*

Voit käyttää näitä HTML koodeja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Nimi*
Sähköposti*
Sivusto