Saab 92

Tony

SAAB 92 De Luxe 1951Saab 92 on Ruotsalainen etuvetoinen valmistuksen vuonna 1949 aloittanut keskikokoinen henkilöauto.  Ensimmäinen prototyyppi valmistui jo 1947 ja niiden myynti aloitettiin Ruotsin Trollhättanista. Autoa tehtiin vuoteen 1956 mennessä yli 20.000 kpl. Kyseessä oli poikkeuksellisen aerodymaaninen henkilöauto, jonka ilmanvastuskerroin oli jopa pienempi, kuin sarjavalmisteisten nykyautojen. Moottorina oli DKW:n moottoriin perustuva 2-sylinterinen vesijäähdytetty kaksitahtimoottori ja vetotapana etuveto. Vaihteistona oli kolmivaihteinen käsivalintainen vaihteisto, jossa ykkösvaihde oli synkronoimaton. Jotta vältettiin 2-tahtimoottorin ylikierrokset, siihen oli lisätty vapaakytkin.

Mallisarjan ensimmäisissä autoissa ei ollut laisinkaan takaluukkua (92A), vaan perä oli umpinainen. Autoa sai myös ainoastaan vihreänä ja tavaratilaan pääsi ainoastaan sisäkautta. Vuonna 1952 esiteltiin paranneltu malli 92B, jonka nimeä käytettiin virallisesti vasta vuoden 1954 malleissa. Vuonna 1953 malliin (Saab 92B) tuli myös aukaistava takaluukku. Väreinä oli saatavilla harmaa, siniharmaa, musta ja vihreä. Moottoriin vaihdettiin uusi kaasutin (Solex 32BI) ja sytyspuola ja moottorin tehot nousivat 28 hevosvoimaan.

Vuonna 1955 esiteltiin Saab 93, joka korvasi 92-mallin. 92:sen tuotanto jatkui osin rinnaikkain uuden mallin kanssa ja viimeinen 92B kasattiin vuoden 1956 lopussa.

Moottorit

Malli Moottori Iskutilavuus Teho Vääntö
92 2-tahtinen R2 764 cm3 18 kW (25 hv) @ 3800 r/min
92B 2-tahtinen R2 764 cm3 21 kW (28 hv) @ 3800 r/min

Mitat

  • Pituus: 3920 mm
  • Leveys: 1620 mm
  • Korkeus: 1450 mm
  • Akseliväli: 2470 mm
  • Raideleveys (e/t): 1180 mm
  • Maavara: 200 mm
  • Kääntöympyrä: 11 m
  • Omamassa: 805 kg

Viittaukset: Autowiki / kuvat: Autwiki

Vastaa

Viestisi*

Voit käyttää näitä HTML koodeja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Nimi*
Sähköposti*
Sivusto