Autopelien pieni historia

Kategoriat:Pelit
Tagit:, ,
Tony

Autopelit ovat päässeet pitkälle siitä, mitä ne olivat kaiken kaikkiaan alussa. Pelikoneet ovat huomattavasti kehittyneet aikojen saatossa ja sitä myötä myös pelitkin. Autopelien historia voidaan katsoa alkaneen Taiton Astro Race –pelistä, joka oli kumarrus aiemmin samana vuonna Atarin avaruusteemaisen Space Race –pelin suuntaan.

Vuonna 1980 pelivalmistaja Namco julkaisi historiallisen Rally-X –pelinsä, joka oli julkaisunsa aikaan ensimmäinen peli, jossa oli myös taustamusiikkia, ja kaiken lisäksi pelaaja pystyi liikkumaan useampaan suuntaan: vertikaalisesti ja horisontaalisesti. Lisäksi pelissä oli myös kartta, josta pelaaja näki autonsa paikan ralliradalla. Pitkä matka siis ollaan tultu jo tässä vaiheessa.

1990 –luvun alussa kehitys alkoi ottaa suuria harppauksia pelien saralla. Nintendo kiinnostui rallipeleistä ja julkaisikin 1992 ensimmäisen pelinsä Mario Kart –pelisarjasta: Super Mario Kartin SNES –konsolilla. Peli poikkesi väritykseltään aiemmin nähdyistä peleistä, sekä sen lisäki pelaaja pystyi poimimaan kisan aikana erilaisia ominaisuuksia, joilla sitten joko parantaa omaa suoritustaan tai häritä muita pelaajia.

Yksi varmasti suosituimmista peleistä, Gran Turismo, näki päivänvalon vuonna 1997 PlayStation –pelikonsolilla. Sitä pidettiin aikansa kaikista realistisimpana autopelinä. Pelaaja pystyi valitsemaan pelissä uramoodin, sekä pelissä oli myös eri taitotasoja pelattavana. Gran Turismo –sarja onkin maailman toiseksi suosituin autopelisarja.

Vuonna 2000 Angel Studios (nykyisin Rockstar San Diego) esitteli maailmalle ensimmäisen avoimen maailman autopelin, Midnight Club: Street Racing. Peli julkaistiin aikoinaan PlayStation 2 ja Game Boy Advance –konsoleille. Midnight Club: Street Racing salli pelaajan ajella missä tahansa virtuaalisissa Lontoon ja New Yorkin kaupungeissa.

Hill Climb Racing

Pitkä matka ollaan pelien lisäksi tultu pelialustoissa. Atari on esimerkiksi löydettävissä vain hyvin harvan kodin valikoimista ja PlayStation –konsolista uusin versio on PlayStation 4 Pro. Konsolien ja tietokoneiden ohelle on tullut myös älypuhelimet, jotka ovat saaneet omat autopelinsä, esimerkkinä voi mainita suomalaisen Hill Climb Racingin. Älypuhelimet ovat haukanneet suuren osuuden pelaajista, sillä melkeinpä jokaisella suomalaisella löytyy jonkinlainen älypuhelin taskusta. Tähän markkinarakoon ovat iskeneet myös nettikasinot, jotka tarjoilevat autopelejä myös kolikkopeleinä. Netistä löytyykin useita eri sivuja, jotka ovat listanneet pelisivustoja, joista löytyy erilaisia autokolikkopelejä. Yksi näistä on esimerkiksi vihjepaikka.com, joka on suomalaisille pelaajille yksi hyvä vaihtoehto.

Joka tapauksessa älypuhelinten kehitys on tuonut myös pelikehittäjille omat haasteensa, sillä melkeinpä joka vuosi laitteet vain kehittyvät. Sen lisäksi markkinoille on saapunut virtuaalilaseja, eli tutummin VR-laseja. Tämä tietysti avaa uudet mahdollisuudet ja haasteensa autopelien kehitykselle. Siinä missä vasta 1980 –luvulla saimme autopeleihimme musiikkia, vuonna 2017 pääsemme istumaan VR-lasien avulla auton kyydissä.

Vastaa

Viestisi*

Voit käyttää näitä HTML koodeja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Nimi*
Sähköposti*
Sivusto