Autourheilun suosio kasvanut vedonlyönnin maailmassa

eve

Urheiluvedonlyönti on vuosien ja vuosikymmenten saatossa kasvattanut suosiotaan ja tulee tekemään niin jatkossakin. Veto voi nykypäivän lyödä lähes mistä tahansa urheilulajista. Vedonlyönnin suosiota on entisestään lisännyt live-vedonlyönti.

Myös autourheilussa vedonlyönnin mahdollisuudet ovat kasvaneet. Vielä 2000-luvun alussa vetoa pystyi lyömään ainoastaan Formula 1 -osakilpailuista ja maailmanmestareista. Nyt parhaat vedonlyöntisivustot tarjoavat päivittäisiä kertoimia lähes joka tunti kellon ympäri.

Formula 1 on edelleen se suosituin vedonlyönnin kohde. Se kerää eniten katsojia televisioiden ja ruutujen ääreen. Lisäksi Formula 1 -sarja on laajentunut ja nyt osakilpailuja on yhden kauden aikana jo lähes 30. Kausi alkaa maaliskuussa ja loppuu joulukuussa, joten F1-fanin ’loma’ alkaa vasta joulun tienoilla.

Siksi on luonnollista, että Formula 1 on myös suurin vedonlyöntikohde. Se on asettanut myös vedonlyöntiyhtiöt mielenkiintoiseen tilanteeseen. Enää asiakkaalle ei riitä se, että voi veikata osakilpailuvoittajaa tai maailmanmestaria. Lyötävien vetojen kohteita on oltava enemmän, ja suurimmat vedonlyöntiyhtiöt ovat vastanneet huutoon.

Jo pelkästään yhdessä F1-kisassa saattaa olla kymmeniä erilaisia vetomahdollisuuksia. Puhumattakaan live-vedon mahdollisuuksista. Voittajan lisäksi voi veikata voittajan kansallisuutta, kuinka monta kertaa turva-auto tulee radalle, kuka keskeyttää ensimmäisenä, kuinka monen sekunnin erolla voittaa kisan jne. Lista on lähes loputon ja uusia vetomahdollisuuksia tulee vuosittain lisää.

Suomalaisten kiinnostusta autourheiluun lisää myös omien kuskiemme jatkuva menestys. Esimerkiksi Formula 1:ssä katsojat ovat saaneet vuosien saatossa juhlia suomalaiskuskien voittoja.

Muutkin sarjat suosittuja

Vedonlyöntiala on eräiden tutkimusten mukaan yli 55 miljardin dollarin liikeala. Sen arvioidaan kasvavan vuosittain noin 11,5 prosenttia vuoteen 2027 saakka. Maailmanlaajuisesti kyseessä on siis merkittävä liiketoiminnan ala. Niin myös Suomessa.

Suomalaiset ovat perinteisesti lottokansaa, joten oli selvää, että vedonlyönti löi läpi myös Suomessa. Suomessa – niin kuin koko maailmassa – seurataan autourheilussa eniten luonnollisesti Formula 1 -sarjaa, mutta on meillä rallikin veressä. Siksi ralli, etenkin rallin MM-sarja, on suosittu vedonlyönnin kohde.

Rallissakin pystyy lyömään vetoa voittajan lisäksi yksittäisten erikoiskokeiden voittajasta. Asiantuntijuus on valttia niissä vedoissa, sillä ennen vetoa on hyvä ottaa selvää erikoiskokeen pituus, lähtöjärjestys ja vallitseva säätila. Joskus tiedon hankkiminen voi olla vaikeahkoa rallissa, sillä laji ei ole ainakaan vielä lyönyt itseään läpi tv:ssä.

Rallin ja formuloiden lisäksi suositut autourheilusarjat löytyvät pääosin USA:sta. Jos Formula 1:ssa kisataan 20 osakilpailua vuodessa, Nascar laittaa vielä paremmaksi. Nascarin osakilpailumäärä lähenee jo 40:ää, mikä tarkoittaa kisoja helmikuusta marraskuuhun. Nascarin lisäksi Indycar-sarja on löytänyt vakiintuneen faniporukan myös Euroopasta. Indycar-autot muistuttavat ulkonäöltään F1-autoja, mutta vauhdissa ja dynaamisuudessa Indycar jää F1-auton pikkuveljeksi.

Arvaamattomuus viehättää

Mikä sitten autourheilussa viehättää ja miksi se on niin suosittua vedonlyöjien keskuudessa? Syitä on monia, mutta kisan arvaamattomuus tekee autourheilukisasta jännittävän. Silmät on pidettävä herkeämättä kisassa, sillä koskaan ei voi olla varma mitä tapahtuu. Ja koska vedonlyöntimahdollisuuksia on niin monia, joku saattaa toivoa auton keskeyttämistä ja joku sen voittoa.

Arvaamattomuutta voi tuoda myös kisan aikana yllä leijuvat pilvet, sillä autourheilu on sään armoilla oleva laji. Sadekeli tekee kisasta täysin erilaisen kuin kuivan kelin kisa. Vedonlyöjien onkin seurattava, miten sääolosuhteet saattavat vaikuttaa kisaan sen aikana tai sitä ennen.

Vaikka arvaamattomuus tekee usein vedonlyönnistä jännittävämpää, on autourheilussa perinteisesti suosikit vahvoilla. Jos joku kuski tai talli saa kauden aikana yliotteen, on se yleensä selkeä suosikki loppuvuoden kisoissa. Vaikka yllätyksiä toki kauden aikana tulee, voimasuhteet eri tallien ja ajajien välillä ovat kauden puolivälissä melko hyvin selvillä.

Autourheilufanit ovat hyvin lojaaleja kannattajia. Yleensä jo hyvin nuorena mieli kiintyy tiettyyn kuljettajaan tai tiettyyn talliin. Mieltymys voi alkaa vaikkapa auton väristä, omasta kokemuksesta kyseisen automerkin ratissa tai vaikka ajajan kansallisuudesta. Niinpä autourheilufanin vedonlyöntitottumuksia johdattaa myös usein se, että halutaan lyödä vetoa oman suosikin puolesta. Vaikka kerroin olisikin äärimmäisen korkea ja voitto- tai menestysmahdollisuudet olisivat hyvin pienet, on mielessä aina tunne, että oma suosikki pärjää juuri tässä kisassa ja näissä olosuhteissa.

Live-vedot paisuttaneet mahdollisuuksia

Perinteisen vedonlyönnin rinnalle on viimeisen 10 vuoden aikana tullut live-pelaaminen. Live-vedonlyönnissä voi lyödä vetoa lähes reaaliajassa, mitä kisassa tapahtuu. Live-pelaaminen onkin mullistanut koko vedonlyöntialan ja myös kuluttajien käyttäytymisen kisojen aikana.

Vedonlyöntiä on helpottanut yhä enemmän myös se, että useat vedonlyöntiyritykset pystyvät tarjoamaan live-lähetyksen omilla verkkosivuillaan tai mobiiliversiolla. Seuraamalla kisaa voi seurata siis myös kertoimia reaaliajassa.

Miltä tuntuisia lyödä vetoa esimerkiksi siitä, milloin joku auto tulee varikolle vaihtamaan renkaat? Sekin on täysin mahdollista live-pelaamisen avulla. Tai siitä, kuka ajaa kisan nopeimman kierroksen? Jotkut vedonlyöntiyhtiöt tarjoavat tästäkin vetoja kisan aikana.

Vaikka live-pelaaminen on lisääntynyt etenkin palloilulajeissa, autourheilussa kisan aikana pelaaminen hakee vielä muotoaan. Mahdollisuuksia on vielä melko vähän ja ne ovat melko perinteisiä. Siksipä normaali vedonlyönti eli ennen kisaa pelaaminen on autourheilussa vielä suositumpaa kuin live-pelaaminen.

Vastaa

Viestisi*

Voit käyttää näitä HTML koodeja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Nimi*
Sähköposti*
Sivusto